Jokinen Erkki

Muukalainen

9,00€

Muukalaisesta meikäläiseksi! Muukalaisuus on osa tämän päivän suomalaisuutta. Muukalaisuus ei ole tullut keskellemme vasta maahanmuuton ja pakolaisuuden mukana. Muukalaisuutta on evakoiden, sotalasten, Suomesta maailmalle suunnanneiden siirtolaisten ja sitä seuranneiden paluumuuttajien sekä maassamuuttajien perintönä. Aivan suomalaisuuden pintakerroksen alle on talletettu muistumia muukalaisuudesta.

Oman muukalaisuuden avautuminen ja tiedostaminen merkitsevät muukalaisuuden kohtaamisen uutta vaihetta. Muukalaisuus ja kodittomuus ovat syvällä uskomme juurissa. Kaikki Vanhan testamentin suuret kertomukset käsittelevät muukalaisuuden kokemusta. Muukalaisuuden raamatulliset arkkityypit kuljettavat meidät Jumalan toiminnan keskelle, joka näyttää aina vaativan omasta luopumista ja liikkeelle lähtemistä. Mitä merkitsee ihmisten jaettu muukalaisuus, matka vieraan maailman halki Isän valtakuntaan? Muukalainen haluaa avata yhteistä muukalaisuuttamme Jumalan pakolaisina, Uuden Maan kansana.

Tekstin takana on kirjoittajan oma muukalaisuuden kokemus vieraassa maassa ja paluun hämmennys kotiympäristössä. Kristillinen usko on monella tavoin muukalaisen uskoa. Uskoa, jossa Kristus rakentaa siltaa muukalaisesta meikäläiseksi ja purkaa erottavat väliseinät häntä seuraavien väliltä. Vasta armo särkee vierauden kehän - ihmisten sisältä ja heidän väliltään.

Saatavuus: varastossa

Tarkat tiedot

Tuotekoodi 9789518885491
Syvyys 27 mm
Paino 480 g
Kustantaja Perussanoma Oy
Tekijä Jokinen Erkki
Julkaisuajankohta 2011
Sidonta Sidottu
Sivumäärä 247