Elämä
Elämä-lehti on tullut tunnetuksi koskettavista henkilöhaastatteluista, monipuolisesta raamattuopetuksesta ja sielunhoidollisesta otteestaan. Se on myös merkittävä evankelioinnin väline. Sekä tekemämme lukijatutkimukset että saatu palaute ovat osoittaneet, että lehti on pidetty. Moni kertoo lukevansa sen kannesta kanteen.
-”Tämä on aikakauslehti, jossa kristinuskon ydinsanoma tulee laajemmin esiin kuin missään muussa lehdessä. On raamattuopetusta eri näkökulmista, Raamatun henkilöiden esittelyä ja jopa palsta Raamatun kasveista, kertoo Elämä-lehden päätoimittaja Juha Vähäsarja.”
”Elämä-lehden opetus on turvallista ja luotettavaa. Sen voi hyvillä mielin antaa kenelle tahansa.”
Myös lehden henkilöhaastattelut ovat päätoimittajan mukaan antoisia.
”Niissä tuodaan lämpimällä tavalla esille sitä, miten Jumala on vaikuttanut ihmisten elämässä.
Tänä aikana tarvitaan juurevaa ja monipuolista kristillistä lehteä. On yhä enemmän sekavaa opetusta ja kristinuskon vähättelyä. Muiden uskontojen kasvava läsnäolo on vaikuttanut siihen, että ihmiset kysyvät kristillisen uskon perusteita.”
Ilmestyy 10 kertaa vuodessa. https://elamalehti.fi/
Tilaa lehti
Tilaa digilehti: Elämä

Perusta
Perusta-lehti on syväluotaus aikamme hengellisyyteen, kirkollisiin kysymyksiin ja teologisiin keskusteluihin. Olemme rohkeasti kristitty ääni maallistuvan maailman keskellä. Haluamme puolustaa klassista kristinuskoa silloinkin, kun sitä ei kukaan muu tee. Tarvitsemme entistä enemmän teologiaa ja kristinuskon näkökulmaa maailman monimutkaisiin kysymyksiin. Siksi kerromme asioista, jotka ovat oikeasti merkittäviä. Perustasta saat sellaista perspektiiviä, jota et mistään muualta löydä. Lehti on tarkoitettu jokaiselle ajattelevalle kristitylle uskon ja ajattelun avuksi.
Jokaisessa lehdessä on kolme pidempää artikkelia, katsauksia ajankohtaisiin teemoihin sekä kirja-arvioita kristinuskoon ja teologiaan liittyvistä kirjoista. Lisäksi kirkkovuoden evankeliumitekstien selitykset ovat rakentamassa uskoamme.
Perustaa julkaisevat Suomen ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry (OPKO), Suomen Raamattuopiston Säätiö (SROS), Kansanlähetys, Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys (Sley) sekä Suomen teologinen instituutti ry (STI). Kustantaja on Perussanoma Oy.
Lehti ilmestyy kuudesti vuodessa ja tarjoaa vuoden aikana 300 sivun syvällisen ja ainutlaatuisen lukupaketin.

