Perusta lehti 2022 vuosikerta

10,00 

Perusta-lehti on syväluotaus aikamme hengellisyyteen, kirkollisiin kysymyksiin ja teologisiin keskusteluihin. Olemme rohkeasti kristitty ääni maallistuvan maailman keskellä. Haluamme puolustaa klassista kristinuskoa silloinkin, kun sitä ei kukaan muu tee. Tarvitsemme entistä enemmän teologiaa ja kristinuskon näkökulmaa maailman monimutkaisiin kysymyksiin. Siksi kerromme asioista, jotka ovat oikeasti merkittäviä. Perustasta saat sellaista perspektiiviä, jota et mistään muualta löydä. Lehti on tarkoitettu jokaiselle ajattelevalle kristitylle uskon ja ajattelun avuksi.

Jokaisessa lehdessä on kolme pidempää artikkelia, katsauksia ajankohtaisiin teemoihin sekä kirja-arvioita kristinuskoon ja teologiaan liittyvistä kirjoista. Lisäksi kirkkovuoden evankeliumitekstien selitykset ovat rakentamassa uskoamme.

Perustaa julkaisevat Suomen ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry (OPKO), Suomen Raamattuopiston Säätiö (SROS), Kansanlähetys sekä Suomen teologinen instituutti ry (STI). Kustantaja on Perussanoma Oy. Kaikki kuusi vuoden 2022 lehteä.